J. Vehkala & Katiska on luonut uransa varsin erikoisella tavalla, bändi on muotoutunut 15 vuoden kuluessa satojen keikkojen myötä. Ai mitä siinä on erikoista? No se, että:

                               - keikoista 99% on tehty yhdessä ravintolassa, Pub Markuksessa Äänekoskella
                              - keikoista 99% on tehty tiistai-iltana
                              - Katiska on treenannut yhden kerran, Vehkalan saunassa.
                              - yhtye vannoo arvaamattomuuden ja yllätyksellisyyden nimeen: soittajat eivät itsekään tiedä mitä                                 lavalla seuraavaksi tapahtuu. Yleisö ja alitajunta vie keikkaa eteenpäin.

Ohjelmisto on vakiintunut suomenkieliseen rockiin, omintakeisia (lue:yksinkertaistettuja) versioita ainakin Nurmion, Leskisen, Peitsamon, Leavingsin jne. biiseistä kuullaan jokaisella keikalla sekä lukuisat käännösversiot  (englanniksi ei lauleta) mm. Status Quon, Beatlesin, Rollareitten ja CCR.n helmistä.

...ja sitten itse tarinaan:

Legenda on alkanut jo vuonna 1993, jolloin hyljeksitty kitarasankari ja sontakasojen satakieli J.Vehkala sai puhuttua itsensä trubaduurikeikalle Pub Markukseen eräänä tiistai-iltana. Ei kai hän silloinkaan juuri soittaa/laulaa osannut, mutta puhua kylläkin. Puhetta piisasi, ja ravintoloitsija Räsänen juksattiin aloittamaan pubissa  musiikki-illat sillointällöin tiistaisin. Jukka-poika sai esiintyä ja humaltua edes kerran viikossa.

Ihme kyllä, pikkuhiljaa yleisöäkin kerääntyi paikalle, joukossaan kerran paikkakunnan väärin ymmärretty bassovirtuoosi Sidi, joka ilmaisen oluen toivossa lupautui ottamaan seuraavana tiistaina soittimensa mukaan. Tekikö elämänsä virheen, aika näyttää, vieläkään ei ole orkesterista irti päässyt. Kaksikkona, persoonallisena nimenään "Jukka&Sidi" (kiitosta vaan Make), soitto sujui jo kulkevammin. Musiikkityyliänsä ei nämä miehet koskaan tarkasti rajanneet, mutta Pub-Rock on ollut aina heidän juttunsa, kuinkas muuten. Suomeksi. Peitsamoa, Nurmiota, Juicea, Miljoonasadetta, CCR:ää, Status Quota jne jne. Joku toivoi biisin, se soitettiin. Ainakin vähän matkaa. Keikkapalkkiona toimi nestetankkauksen lisäksi myös kapakoitsijan Tunturi-mopo, josta muodostuikin sen ajan alku-Katiskan tavaramerkki. Sillä Vehkala ajoi aina keikkamatkansa (800m), usein sisälle asti. Sininen mopedi komeili usein mukana myös lavalla. Mikitettynä. Opiskelijapiirit ottivat pojat omakseen, mm. kauppaoppilaitoksen nuorisosta tuli vakioyleisöä. erityisesti mainittakoon eräs kauppiksen tyttönen, joka kertosäkeessä "Rock'nroll'nblues'n'jazz, kiss my ass", uteli seurueensa keskeltä: "when?"
Mopedi ja opiskelijat ovat kaikonneet keikoilta vuosien varrella, jäljellä ovat vain muistot. Mopedista on takavanne soikea eikä se tahdo lähteä käyntiin, kauppislaiset ovat kotikonnuillaan työttöminä.

Äänekoski oli silloin (ja on myös nykyään) kaupunki, jossa tällaiset sinihomejuuston ja selluloosan hajuiset miehet kuitenkin etevinä puhemiehinä saivat ennen pitkää ja muutaman väkivaltaisenkin yhteenoton jälkeen kavereita itselleen. Näilläkin oli yleensä myös jokin soitin mukanaan. Kaikenkarvaisia soittajia alkoi näin vuosien saatossa vierailla keikoilla, mm.  Edi Eklund, Ilkka Castren ja Pekka Siistonen. Rumpaleista kuitenkin pisimmän uran tekivät Honkosen Pete ja tämänhetken Katiska-lyöjä Vehviläisen Sami, tuo epätoivoissaan jopa ranskanmaalta itseään etsinyt riepupetteri. Koskettimissa käväisi Poikolais-Janne ja yhteen aikaan vähän väliä kitaristivelho Vesku Eerikäinen. Ääneseudun muusikoista ehkä jokainen on joskus käväissyt tiistaiyön pimetessä lavalla. Vierailijoita tuli myös yleisön joukosta spontaanisti, ikimuistoisina lauluesityksinä mm. Vichy Turpeinen kappaleessa "Mr.Tampax" ja Päde viisussa "15 kesää". Tänäkin päivänä yleisön osallistuminen esiintymiseen keikan edetessä on osa Katiska-käsikirjoitusta.

Olemme siis päässeet aikaan (olisikohan 1995), jolloin rumpali oli jo vakiintunut osa yhtyettä. Joku älypää halusi pojat keikalle tapahtumaansa, ja pub-orkesterille piti keksiä nimi. Vehkala oli saanut päähänpinttymän omasta sukunimestään, jonka "kekseliäästi" halkaisi kahtia: Veh ja Kala. Siksi yhtyeen nimi piti olla kala-aiheinen. Apuun tuli Jone Sohlman (ks. FC KeiteleJazz ja Ärmy), joka oli sattumalta paikalla kun nimeä pähkäiltiin, risti bändin Katiskaksi. Esiintymisasuna vuosituhannen alussa käytettiin jonkin aikaa Äänekosken Sammutinhuollosta hankittuja punaisia työhaalareita, joiden selkämykseen piirrettiin tussilla tukkimiehen kirjanpitoa keikkojen määrästä. Haalarit on ilmeisesti kännipäissään hukattu jonnekin, koska niitä ei enää ole keikoilla näkynyt.

Tiistait jatkuivat yleisön pyynnöistä huolimatta, Pub Markuskin on kerinnyt kolminkertaistaa pinta-alansa Katiska-historian aikana ja ravintoloitsijakin on vaihtunut kahdesti. Myös pubin ulkopuoliset esiintymiset lisääntyivät vuosi vuodelta. Kenties suurimpina mainittakoon Joki-elokuvan julkistamistilaisuuden keikka Helsingin makasiineilla v.2001, johon kutsu kävi työyhmän innostuttua Katiskan meiningistä heidän kuvatessaan elokuvaa Äänekoskella. Iso juttu orkesterille oli myös KeiteleJazz-teltan keikka v. 2003 Kwan-yhtyeen lämppärinä laajennettuna kokoonpanona nimeltään J. Vehkala & Magnum Katiska (Vehkala, Selin, Honkonen, Eerikäinen, Castren).

Kalakukkokaupungista Jyväskylään, töihin Vehkalan kanssa samaan duunipaikkaan ja sitä myötä Katiskalaiseksi kulki Närhin Antin tie. Tätänykyä vakiokokoonpanoon kuuluva kitaravirtuoosi on tuorein soittaja yhtyeessä mutta sopeutunut tähän arvaamattomaan jengiin täydellisesti. Katiskahengen mukaisesti mies ei ole treenannut orkesterin kanssa kertaakaan. Yövuoroissa kuivaharjoitellut biisit kulkivat heti alusta alkaen.

Huolimatta satunnaisista esiintymisistään kapakoissa ympäri suomea, firmojen kekkereissä, kyläjuhlissa jne. yhtye pysyi "Markuksen bändinä" talveen -08 asti, jolloin lumettoman ja ankean talven jälkeen tiistai-illat jäivät "ennalta määräämättömän mittaiselle tauolle". Senhetkistä tunnelmaa voisi verrata avioeroon, luopumisen tuska oli valtava. Kevään kuluessa kuitenkin alkoivat jälleen jalat vispata ja positiivinen ADHD-vire alkoi kohota. Niinkuin perheneuvolassa bändille kerrottiin, ero on uusi mahdollisuus! Keikka Turbo-Katiskana (Vehkala, Vehviläinen, Selin, Honkonen) naapuriravintola Tahdissa loi uutta uskoa, samoin kesäkiertue Sumiainen-Äänekoski, joka vedettiin täynnä uutta intoa ja hurmosta.
Uusia ulottuvuuksia J.Vehkala & Katiska -yhtyeessä tuovat myös se, että omien biisien väsäily on alkanut, tuloksia kuultavissa lähiaikoina.
...ja ennenkaikkea: yhtye on päättänyt alkaa treenata... Pysy kuulolla!